Kuten tavallista käsiteltiin vuosikokoukseen kuuluvat asiat. Seuran toiminta on jatkunut tasaisesti ilman suurempia muutoksia. Näin on tarkoitus jatkaa myös tästä eteenpäin samaan malliin. Ohjelmaan kuuluu jatkossakin mm. ampumaratatoimintaan osallistuminen Mustakorven radalla ja myös parit kilpailut on tarkoitus järjestää tänäkin vuonna. Myös ammuntaa aloitteleville on suunnitteilla järjestää koulutusta. Riistanhoitoa jatketaan myös ja seuran toimesta hankitaan rehua ruokintatarpeeseen. Kokouksessa keskusteltiin myös kyttäyskopin rakentamisesta talkoilla jos innokkaita talkoilijoita löytyy ? Siinä yksi oiva mahdollisuus ansaita lisää toimintapisteitä.
Pilkkikilpailut taitavat olla seuraava etappi tapahtumakalenterissa, urheilukalastusjaoksen suunnitelmista saadaan tarkempaa tietoa lähiaikoina!
Kokouksessa kutsuttiin myös kaksi uutta Kunniajäsentä Martti Hölli ja Reijo Kössilä, joiden jäsenyys Sahmyssä on kestänyt jo kunnioitettavat 50v. Kokousväki sai kuulla mielenkiintoisen, huumorilla höystetyn katsauksen metsästyskulttuurin muuttumisesta menneinä vuosikymmeninä täällä Sahalahdella.

Alemmassa kuvassa 2018 ampumakilpailuissa menestyneitä edustanut Matti Suoranta ja palkintojen luovuttajana toiminut Jussi Ojanen.
